Aikaisemmin, 40-luvun lopulla, vanhempani yhdessä siskoni kanssa olivat olleet lähetystyössö Kiinassa, Yunnanin läänissä, Kunmingin ja Xyanwein kaupungeissa. Sodan ja Kiinan uuden vallankumoushallituksen toiminnan takia, he palasivat Suomeen. Itse olin joutunut jäämään Suomeen noin puolen vuoden ikäisenä vauvana ja olemaan erossa vanhemmistani Kiinan poliittisen tilanteen ja sodan uhan tähden nelisen vuotta. Mutta sitten koitti päivä, jolloin koko perhe lähti uudelle kentälle, Japaniin. Kaiken tämän takana oli Jumalan ihmeellinen johdatus.

Omalla kohdallani, Jumalalta kutsun saaneena, seurasin isäni jalanjäljissä lähetystyöhön vuonna 1966. Japanissa menimme Leenan (o.s. Runolinna) kanssa naimisiin vuonna 1968. Meidän kolme tytärtämme Mia, Merja ja Mariko ovat kaikki syntyneet Kyoton kaupungissa Japanissa.

Kerran, vuosia sitten, eräs japanilainen kysyi minulta hauskasti: "Oletko Sinä ollut 'aamen' ihan pienestä asti? " Tällä aamenella hän tarkoitti kristittynä olemista! Kerroin hänelle, että usko Jumalaan ei automaattisesti periydy vanhemmilta lapsille. Ympäristö ja olosuhteet eivät näitä asioita ratkaise, vaan minun täytyi henkilökohtaisesti ratkaista suhteeni Jumalaan ja eräänä päivänä otin tietoisesti Jeesuksen vastaan omana Vapahtajanani.

Vietin nuoruusvuoteni Kyoton kaupungissa ja erikoisesti teini-ikäisenä ajattelin, että "vanhempani ovat vanhempiani ja minä olen minä!". Hengelliset asiat eivät silloin liiaksi kiinnostaneet, mutta kaikki tämän maailman huvitukset kyllä vetivät puoleensa.

Kerran, Kyoton kaupungin keskustassa, pyysin tupakkaa eräältä minua vanhemmalta ystävältäni, joka sitten kysyi: "Mitä sinun isäsi tekee?" Vastasin, että isäni on lähetyssaarnaaja. Kaveri tuumasi siihen: "Kuinka lähetyssaarnaajan poika voi pyytää tupakkaa? Sinäpä taidat ollakin oikein ongelmanuori!!" Samanaikaisesti, kun olin kavereitteni kanssa Kyoton keskustassa, Kawaramachi-nimisellä pääkadulla, isäni oli parin kadun päässä, myöskin keskustassa, evankelioimassa ihmisiä Katukappelilla. Tuntui todella pahalta, kun minua kutsuttiin ongelma-nuoreksi, mutta sitä en näyttänyt ulospäin, vaan hukutin tuskani ja yksinäisyyteni iskelmiin, elokuviin, ja muuhun tämän maailman menoon!

Kaiken keskellä Jumala ei ollut hyljännyt, vaan puhui minulle monella tavalla, myös maanjäristysten kautta. Japanissa ihmisten sanotaan pelkäävän neljää asiaa: kaminari, kaji, jishin, oyaji, eli ukonilmaa, tulipaloa, maanjäristystä ja isäukkoa! Tämä on humoristisesti sanottu, mutta pitää paikkansa.

Japanissa on todella paljon maanjäristyksiä, jopa 2 - 3 päivässä. (Koben määnjäristyksessä vuonna 1995 kuoli yli 6.000 ihmistä ja myöhemmässä Fukushiman maanjäristyspohjaisessa hyökyaallossa kuoli yli 20.000 ihmistä.)

Minun nuoruudessani Kyoton kaupungin keskustassa oli halpoja elokuvateattereita. Niissä oli usein nk. "sanbodate" -näytöksiä eli "kolmen elokuvan näytöksiä", jotka kestivät 6 tuntia eli koko iltapäivän, vain 300:lla jenillä eli noin parilla kolmella eurolla!!! Kerran, kun olin tällaisessa teatterissa filmejä katsomassa, iso maanjäristys yllätti ja kaikki joutuivat paniikin valtaan. Joitakin kuukausia aikaisemmin sanomalehdessä oli ollut järkyttävä uutinen erään elokuvateatterin katon sortumisesta maanjäristyksen aikana. Siinä monet olivat menettäneet henkensä. Hädissäni rukoilin Jumalaa ja sanoin: "Herra, jos Sinä pelastat minut tästä tilanteesta, minä varmasti teen parannuksen." Mutta kun vaara oli ohitettu, unohdin lupaukseni ja jatkoin entiseen tahtiin. Kaksi kertaa koin täsmälleen samanlaisen tilanteen ja hirvittävän kuolemanpelon vallassa rukoilin Jumalaa, mutta kun tilanne oli ohi, kovetin aina sydämeni.

Mutta lopulta valo loisti 16-vuotiaan pojan sielunpimeään. Se tapahtui, kun jälleen kerran olin elokuvateatterissa. Pyhä Henki kutsui minua. Kuulin sydämeni korvilla selvästi: "Nyt sinun on noustava ja tehtävä parannus tästä elämästä!" Tunsin, että tämä oli viimeinen kutsu, viimeinen tilaisuus minulle. Koin siinä helvetin todellisuuden ja taivaan todellisuuden. Olin jo pitkän aikaa tuntenut suurta tyhjyyttä ja tyytymättömyyttä sielussani. En halunnut enää jatkaa näin. Nousin ylös, menin ulos, ja lähdin polkupyorälläni polkemaan kotia kohden, ja joka polkaisulla hoin sydämessäni: "Minä tunnustan syntini, minä tunnustan syntini ......", sillä taistelu oli niin kova!

Kotona pyysin vanhempiani rukoilemaan puolestani, että pelastuisin. Tunnustin syntini Jumalalle ja myöskin heiltä pyysin kaikki rikkomukseni anteeksi ja uskoin Jeesukseen! Isäni julisti minulle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!

Se rauha, minkä sain silloin sydämeeni, oli "yli ymmärryksen" käyvä, taivaallinen rauha. Illalla kun kävin nukkumaan, muhkurainen patjakin tuntui hienoimmalta ranskalaiselta petiltä. Kun omatunto ei enää syyttänyt, uni oli makeata! Joku on joskus sanonut: "Missä tähti, siellä taivas. Missä kukka, siellä kesä. Missä syntien anteeksiantamus, siellä on elämä ja autuus!" Tämä on minunkin kokemukseni!

Minun sydämeni ongelmat olivat yksinäisyys, omantunnon tuskat ja kuoleman pelko. Nämä kaikki ratkaistiin, kun polvistuin Jeesuksen ristin juurella parannusta tehden armoa rukoilemaan.

Mikään muu tässä maailmassa ei tyydytä ihmissydämen kaipausta kuin Jeesus! Ihmisen sisimmässä oleva tyhjiö on juuri "Jeesuksen muotoinen tyhjiö", jota on turha yrittää muilla asioilla täyttää!! Vain Jeesuksessa kaikki menee NAPPIIN!!!

Ongelma tänä päivänä EI OLE siinä, että Raamattu ei toimisi, vaan ongelma on siinä, että ihmiset hylkäävät Raamatun ja Jeesuksen ristin täytetyn työn kokeilematta sitä. Raamatussa sanotaan: "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut." (2 Kor. 5:17) Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri pesee puhtaaksi kaikesta synnistä! Tämän olen kokenut ja suosittelen sitä Sinullekin, jos et ole vielä uudestisyntynyt eikä Sinulla ole pelastusvarmuutta.

Jälkeenpäin sain tietää, että hengellisen heräämiseni taustalta löytyi oman äitini salaiset rukoukset. Hän oli monien kuukausien ajan taakkaa ja tuskaa tuntien usein mennyt jopa kotimme pihamaalla olevaan varastoon rukoilemaan puolestani. Herra kuuli nuo rukoukset. Kiitän Jumalaa tällaisesta äidistä!

Lasse O.J. Heimonen